Useimmille länsimaalaisille sana meditaatio, tuo mieleen puun juurella hiljaa istuvan munkin. Totta on tietysti tämäkin, mutta meditaatio ei missään nimessä vaadi sinua istumaan tuntitolkulla lotusasennossa. Tärkeintä on, että teet olosi mahdollisimman mukavaksi, jotta voit keskittyä olennaiseen, etkä turhaan mieti ainakaan epämukavaa asentoasi. Meditaatio on läsnäoloa ja jooga on meditaatiota liikkeessä. Meditaatio voi aikaansaada positiivisiä, fysiologisia sivuvaikutuksia. – Sitä on kuitenkaan turha lähteä tekemään liiallisilla odotuksilla täytettynä toimintana, jolla kuuluisi saavuttaa jotakin. 

Meditointi on ympäristösi, ajatustesi ja olotilasi arvostelmatonta tarkkailua, huomioimista, sekä samaan aikaan, kaikesta irti päästämistä. Se on kuin keskustelua hiljaisuudella totuuden kanssa. 

Meditaatio auttaa meitä keskittymään olennaiseen eli siihen kuka todella tällä hetkellä olemme. Meditatiivisessa tilassa tarkkailemme tuntemuksiamme ja ajatuksiamme, jäämättä niihin kuitenkaan kiinni.

Kauneimmillaan meditaatio voi saada aikaan tasapainoisen, läsnäolevan, itseään ja muita objektiivisesti tarkkailevan, kaikkea elävää kunnioittavan, elämän virrassa kulkevan ja itseään kuuntelevan, muita upeadellaan siunaavan yksilön.

Meditaation on todistettu lisäävän ihmisen luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Se lisää itsetuntemustamme, laskee tehokkaasti stressin määrää, tuoden samalla hyvää mieltä, sekä voi jopa parantaa itseluottamusta. Meditaation tiedetään olevan yhteydessä myös tehokkaampaan oppimiseen ja muistiin, kehittyneempään moraalitajuun, sekä syvään mielen ja kehon rentoutumiseen. Se voi parantaa valppauttamme, reaktionopeuttamme ja tilannetajuamme.

Tutkijoiden mukaan vietämme ajatuksissamme noin 50% hereillä olo ajastamme. Keskimääräisessä päässä käväisee päivän mittaan noin 6000 ajatusta, ellei enemmänkin. On mielestäni myös ironisen huvittavaa, että ihmismieli jää huomattavasti helpommin kiinni negatiivisiin, kuin positiivisiin ajatuksiin… Jos meillä on nykyhetken lahja ja valtava voima saada rakastamamme asiat todeksi, miksi käyttää niin paljon aikaa joen lailla virtaavien ajatusten pohtimiseen? ”Mieli on loistava renki, mutta huono isäntä” kuuluu jo vanha viisas sanontakin.

Voisi sanoa, että kaikki mikä aivoissa on hyvää, riippuu niiden järjestäytyneestä toiminnasta.

Voimme suoranaisesti vaikuttaa aivojemme toimintakykyyn ja järjestelmällisyyteen. Tutkimuksissa on todettu, että säännöllisten meditaatioiden, eli mielen harjoittamisen seurauksena on saatu huomattavia positiivisia, fysiologisia muutoksia aikaan.

Mikään muu asia, kuin meditatiivinen tila, ei ota aivoja huomioon kokonaisuutena.

Sitä ei tutkimusten mukaan tee taiteiden harjoittaminen, kuten musiikin ja maalausten luominen, kuten ei runoilu tai vaativinkaan urheilulaji. Ei edes minkäänlainen opiskeleminen hyödynnä samanaikaisesti koko aivojemme kapasiteettiä. Ne virikkeistävät vain osia aivoistamme, kun taas meditaatio huomioi aivot kokonaisuutena, ja tärkeimpänä elämämme käsikirjoittajana. Meditatiivinen tila ottaa käyttöön kaiken kapasiteettimme ja systemaattisesti täydellisen rentouden tilan avulla, kehittää aivojemme kokonaisuutta.

Yliopisto-opiskelijoiden oppimiskyky ja -nopeus kasvoivat uskomattomalla tavalla ja vauhdilla, kun heitä opetettiin harjoittamaan tietyntyyppistä meditaatiota päivittäin.

Ennen on uskottu, ettei ihmisen oppimiskyky ja älykkyys lisääntyisi enää teini-iän loppumisen jälkeen. En usko sen kuitenkaan pitävän paikkaansa, vaan uskon, että voimme kehittää itseämme joka päivä siihen suuntaan, mihin haluamme. Olemme keho-mieli-sielullinen kokonaisuus, ja uskon että vaihtamalla asioiden paikkaa, voimme koskettaa sielukkaasti mielellämme kehoamme. 

Jos et usko mitä juuri luit, pyydän sinua kokeilemaan itse. Kirjoita muutaman sivun täydeltä ajatustesi virtaa, kaikkea sitä mitä mieleesi juolahtaa, täysin ilman tuomitsemista tai analysointia.  Huomaat ehkä melko pian, että ajatuksesi pomppivat sinne tänne.

Kun päämme toimii usein näinkin huomaamattamme, eikö olisikin mukavaa oppia hallitsemaan sitä, ettei se hallitsisi sinua?

Ajatuksesi tulevat tunteiden kautta alitajunnastasi ja synnyttävät sanasi ja tekosi. Ne taas muokkaavat alitajuntaasi ja olemustasi ja tekevät sinusta sen, mitä tällä hetkellä olet. Muuttamalla tietoisesti mieltämme, voimme vaikuttaa alitajuntaamme. Kokeileppa nyt kirjoittaa kauneinta, vapainta totuuttasi, jonka olet koskaan kuullut tai tavannut. 

Voimme tavata toiset, vain niin syvällä, kuin olemme itsemme kohdanneet. -Siksi ainakin itse, tykkään myös pohja kosketuksista, sillä se auttaa minua ymmärtämään kollektiivisesti rikkinäistä sydäntämme, joka kaipaa armoa, hyväksyntää ja kosmista kauneutta. 

Joten….., keskity ajatuksissasi hyvään, luo hyvää, ja tule sitä myöten hyväksi.

Aivosi ovat uskomaton työkalu ja lähes jatkuvasti erilaisten ärsykkeiden alla. Voit luoda niiden avulla mitä vain haluat.

Käyttäydymme usein lähes pelkän alitajuntamme kautta. Sen saman tajunnan, joka on ohjelmoitu meihin jo lapsena, varhain jo ennen kouluikää. Voisi siis helposti sanoa suurimman osan ihmisistä elävän tiedostamattaan niinkuin automaatio-ohjauksessa. Heidät täytyy herättää ja sen tekee parhaiten meditaatio. Hiljaisuus auttaa usein kuulemaan. Ääni on yksinkertaisuudessaan vain värähtelyä, hiljaisuus kertoo meille oman äänemme ja tunnustaa värinämme. 

Vedät puoleesi sitä mitä olet ja sitä mitä tunnet. Siksi on turha katsoa liikaa maailmaa ulos, sillä sisäisen kautta, luomme myös kaikkea ulkoista. 

Meditaatio auttaa meitä näkemään elämämme totuuden, sellaisena kuin se on, mitään siihen lisäämättä, tai siitä pois jättämättä. Meditaatio auttaa jättämään elämän negatiiviset asiat taakse ja keskittyä rauhaan itsensä kanssa. Meditatiivisessa tilassa mieleesi voi juolahtaa helposti ratkaisuja ja ideoita, mutta ei välttämättä. 

Meditaatiossa aivomme menevät niinsanotusti säästöliekille ja rentoutuvat. Kun mielemme rentoutuu, on meidän helpompi kuunnella omaa sisäistä itseämme ja pystymme myös helpommin rentouttamaan muut vartalomme osat. Aivot todella rakastavat ja kaipaavat hiljaisuutta. 

Meditaation on osoitettu vähentävän tehokkaasti stressiä, lisäten onnellisuutta ja elämänlaatuamme. Se lisää aivojemme harmaan alueen syntyä, joka pitää huolen siitä, että pystymme kohtaamaan muut ihmiset huomattavasti myötätuntoisemmin. Kun olemme myötätuntoisempia, pystymme kohtaamaan jokaisen ihmisen aidommin, sillä osaltamme, me olemme kaikki rikki. Meditaation tiedetään alentavan verenpainetta, lisäävän muistikapasiteettiämme ja parantavan itsetuntemustamme.

Jos et ikinä meditoi, aivoihisi voi syntyä niin kutsuttuja, toiminnallisia ja tunne-elämääsi häiritseviä reikiä. Se tarkoittaa, että empaattisuutesi ja ymmärtäväisyytesi häiriintyy, etkä voi käyttää aivokapasiteettiasi hyväksesi kokonaisvaltaisesti. Jos katsoisimme esimerkiksi väkivaltaisen tai narsistisen ihmisen aivokuvia, voisimme selkeästi nähdä, ettei veri virtaa aivoihin tasaisesti, ja että aivojen etulohkossa on selkeitä, suuria aukkoja.

Etulohko on myös niinsanottu kolmas silmämme, eli korkeamman tietoisuuden lohkomme, joka vastaa moraalitajustamme, suunnittelustamme ja arvostelukyvystämme. Jos tässä, tai aivojen muissa osissa on reikiä, eivät nämä vaurioituneet alueet pääse ottamaan osaa henkilökohtaisiin elämäntapahtumiisi, sillä ne ovat poistuneet vähintäänkin hetkellisesti käytöstä, joko kokonaan tai osittain. Etulohko kehittyyy asiantuntijoiden mukaan , ainakin noin 25-vuoden ikään saakka.

Uskon, että henkinen stressi on aina kaikista pahin uhka terveydelle.

Kun elimistö stressaantuu, se saa aikaan pakene-tai-taistele-reaktion, joka sammuttaa kaikki sillä hetkellä tarpeettomana olevat elintoiminnot. Stressin on syytä suojella henkeämme, joten kaikki verenkierto ja voima siirtyy lihaksiin, sillä millään muilla toiminnoilla ei ole sillä hetkellä väliä, kuin sillä, mikä saattaa pelastaa hengen…. Joten, pysähdy ja kohtaa itsesi ja luo sitä kautta parempaa oloa, terveyttä, sekä maailmaa. Yksi henkäys kerrallaan. 

”Meditoi vähintään 20 minuuttia päivittäin. Paitsi, jos olet kovin liian kiireinen. Siinä tapauksessa, meditoi tunti.”

 

Vaikka meditointi voikin saada aikaan suoranaisia ihmeitä, tuoda lisää oivalluksia, ratkaisuja ja lisätä henkilökohtaista rauhaa, ei siihen kannata kuitenkaan ryhtyä suurien odotuksien ja intentioiden kanssa – Silloin koet luultavasti vain pettymyksiä. 😉 Antaudu ja ole vain oma itsesi!