Namaste Gii.

Olen Silmäjoogaohjaajasi Alina Minerva. Itsestään ei ole koskaan niin helppoa kertoa, sillä ihminen on jatkuvassa muutoksessa. Pyrin kuitenkin laittamaan alle joitain asioita elämästäni, jotka omasta mielestäni ovat olleet suurimmat tapahtumat, joista arkielämäni ohella, olen eniten oppinut asioita, joita Hyvässä elämässä tarvitaan ja voisin silmäjooga ohjaajana hyötykäyttää.


Olen aina ollut hyvin kiinnostunut luonnosta, syistä, seurauksista, sekä ihmisten sisäisistä maailmoista, ollut ratkaisu orientoitunut, sekä aina uskonut enemmän energioihin kuin sanoihin. -Sen ovat eläimet opettaneet minulle, joita pidänkin erittäin suuressa arvossa.

Olen siunattu suurella lahjalla tuntea paljon ja melko herkästi. Lapsuuteni asuin perheemme maatilalla Vantaalla ja sen jälkeen olen muuttanut melko monesti, silti aina tuntien maalla, metsän siimeksessä, todellisen kotini olevan.
Olen värikäs ja iloinen persoona ja tunnen yhteenkuuluvuutta jollain tasolla lähes kaikkien kanssa, mutta toisaalta, en ole oikein koskaan tuntenut kuuluvani mihinkään joukkoon, juuri monipuolisuuteni takia.

Minusta tunteideni ja sydämeni seuraaminen on lahja itselleni, vaikka se ei aina olekaan pelkästään helppoa. Monesti olisikin ehkä paljon helpompaa vain tehdä asioita, eikä aina odottaa, että olen valmis ja sitten kun se tuntuu hyvälle. Moni sanoo, ettei “oikeaa aikaa” muka koskaan tule, mutta minä uskon, ettei mitään kannata tehdä, ennen kuin todella on se “oikea aika.” Teen mieluiten rauhasta ja rakkaudesta käsin, sillä se on jopa pelastanut henkeni pariin otteeseen. Uskon myös, että suorittajia on täällä mielestäni jo ihan tarpeeksi.

Luonteeltani voisin sanoa olevani leikkisä, vapaasta liikkeestä ja hyvästä musiikista nauttiva rakastaja, usein liikaa ajatteleva, silti aina hetkessä elävä, paljon tekevä, pelkojani kohtaava ja sydäntäni seuraava, hassutteleva tasapainon hakija, luontoa arvostava, fiksusti laiska nautiskelija sekä maailman ja terveyden tutkimusmatkailija.

Haluan uskoa ihmisistä hyvää loppuun saakka, jonka takia olenkin särkenyt unelmani ja sydämeni erittäin monta kertaa. -Silti haluan yhä uskoa hyvään, sillä meissä kaikissa loppujen lopuksi on se sama Jumalainen valo, joka tekee meistä viattoman. -Se ei kuitenkaan pelkästään riitä. Ihmisten on itse otettava vastuu tekemisistään ja elämistään, sekä itsensä muokkaamisesta parhaaksi mahdolliseksi versioiksi itsestään. Ketään ei voi pelastaa omalla hukkumisellaan. -Ei edes kaikkein rakkaimpiaan.

Koulutukseltani olen eläintenhoitaja sekä hyvinvointiohjaaja. Koulu ei koskaan ole ollut minulle pelkästään miellyttävä paikka ja ensimmäisenä koulupäivänäni itkin, kun tajusin että loukussa ollaan ja koitetaan nyt vaan selviytyä tästä elossa. Koulussa minusta aina yritettiin etsiä lähinnä vikoja kuin vahvuuksia, joka on lisännyt epäluottamustani systeemiin entisestään jo hyvin nuorena.

Lähihoitajakoulussakin on tullut käytyä, jopa muutamaan kertaan, mutta en ole koskaan valmistunut sieltä, sillä olen aina tuntenut terveyden alan olevan lähempänä sairauksien, kuin terveydenhoitoa. -Ihmisistä on tehty pörssiin pelinappuloita, joiden arvo kasvaa, mitä enemmän lääkkeitä he kuluttavat ja mitä vähemmän he tarvitsevat ihmistä rinnalleen. -Se jo itsessään tekee sairaaksi. Siksi olenkin jo hyvin nuorena ottanut suurimmaksi opettajakseni oman kehoni, elämäni, sekä ympäristöni.

Olen aina nauttinut elää hetkessä ja olla eläinten parissa. Lapsena minulla olikin vain muutama ystävä, joiden kanssa joko leikimme tai hoidimme eläimiä. Meditoinnin löysin noin esikoulu ikäisenä kouristellessani kuumeessa. -Pyrinkin olemaan lähes aina hetkessä , läsnä kehossani ja käyttää päätäni vain siihen, että voin elää enemmän sydämelläni. Tantra on opettanut minulle, että elämämme jokainen päivä voi olla kaunis ja koskettava, sekä sen, että todellakin olemme rakkaus suhteessa kaikkien ihmisten, elämämme asioiden, että myöskin luonnon kanssa.

Olin vasta 14-vuotias, kun siirryin keittiö harjoittelijan ja yleisapulaisen pestistä hoitamaan ihmisiä. Olin ollut viikon talossa, kun osasin jo pistää lihakseen ja olin reisi haavojen innokkain hoitaja. Haavoista näkee sen, kuinka kehomme haluaa jatkuvasti parantua. Uudet asiat ovat aina olleet minusta mielenkiintoisia, sillä huomaan kyllästyväni erittäin nopeasti kaavamaisuuteen ja liiallisiin rutiineihin. -Koskaan en ole käynyt töissä toimistoaikojen sisällä, tai oppinut kulkemaan tarkasti kellon mukaan, ollen siitä erittäin onnellinen, joskus salaa jopa ylpeä.

Olin hoivakodeissa työskennellessäni onnellinen, kun ihmiset kuntoutuivat takaisin kotiin, tai kun pystyimme auttamaan ihmisiä yhdistymään uudelleen rakkaimpiensa kanssa. Olen onnellisin silloin, kun saan olla aidossa seurassa, katsoa ihmisiä silmiin ja nähdä heidän sieluunsa saakka, tai kun saan nähdä aidon, sydämestä nousevan hymyn ihmisten huulilla, ja erityisesti silloin, kun saan aikaan huutavaa naurua ympärilläni, olemalla ihan vain oma itseni. -Se on luultavasti parasta aina!

Siunattu olen mielestäni ollut myös silloin, kun olen saanut olla ihmisen tai tärkeän eläimen rinnalla, tämän viettäessään viimeisiä elinpäiviään ja -hetkiään. Elämä on siunaus, jossa kuolemakin voi olla erittäin kaunis ja yhdistävä tapahtuma. Myös silloinkin, vaikka kipuja olisi ollut paljon. -On sydäntä särkevää lukea tarinoita nyky vanhustenhoidosta, maataloudesta, jalostuksesta, lasten kasvatuksesta, tai vain yleisesti maailmamme meiningistä ja politiikasta.

Silmäjoogavalmentajaksi olen opiskellut omalla ajallani, inspiroivien ihmisten ja ystävieni avulla. -Ensimmäisen kerran kuulin silmäjoogasta venäläiseltä pariskunnalta, ollessani Nepalissa talvella 2012. Se matka olikin elämäni seikkailu, jossa todella huomasin oman egoni ja sieluni törmäyskurssin, samalla tuntien pääseväni kosketuksiin ensimmäistä kertaa todellisen itseni kanssa, joka oli elänyt, niin kuin moni muukin on elänyt tai yhä elää, vain tarinoiden ja persoonallisuuden alla. Myin asuntoni ja jätin koirani ystävälleni, puhelimen ja muut yhteydenpito laitteet tottakai myös. Yritin säästää rahaa ja tilaa, enkä edes kameraa ostanut! Otin mukaan vain kirjoja, liikaa vaatteita, avoimen mielen sekä silloisen avomieheni.

Nepaliin ja samalla reissulla myös Intiaan, lähdin innolla, lähipiirini kauhisteluista huolimatta. Olin poissa Suomesta noin 7 kuukautta, ollen yhteydessä kotiin vain muutamia kertoja, koska täällä tapahtui elämää mullistavia asioita, tai minusta oltiin vain yleisesti huolissaan uutisten takia.

Se oli ensimmäinen pitkä ulkomaanmatkani, jolle olin tosin halunnut lähteä niin kauan kuin muistan, mutta niinkuin moni muukin suomalainen, pelkäsin lähteä.
Kuvittelin että maailma olisi jollain tapaa paha paikka minulle, vaikka minä olisinkin hyvä itselleni ja muille. -Jälkeenpäin ajateltuna, tällainen mentaliteetti on ollut elämäni suurimpia, hidastavia valheita. -Sitä nimenomaan saa mitä antaa ja haluaa, sen on viimeistään 2015 tekemäni Israelin reissu todistanut todeksi. Tykkäänkin nykyisin matkustaa yksin ja viipyä mahdollisimman kauan yhdessä maassa, jolloin on helpompi tutustua paikalliseen elämään ja oppia lisää paikallisten kautta. -Ihmisten kodit kun kertovat heistä enemmän tarinoita, kuin suu voisi koskaan kadulla kohdatessa tehdä.




Vaikka kutsunkin itseäni tänä päivänä ilon mestariksi ja maailman rakastajaksi, olen ollut kaunis ja laaja manifestaatio minua itseäni paljon suuremmasta, selkärangassani kulkevasta itseinhosta ja itseni rakastamattomuudesta. Tämä, pelkästään omasta elämästäni riipumaton sydämeni suurin sairaus, on näyttäytynyt elämässäni monilla eri tavoilla, kuten liikaa tekemisenä ja liikaa itsestäni antamisena, että myöskin lamaannuttavina itkukausina, jolloin en ole saanut tehtyä juuri mitään, todellisuutta pakenemisena unen maailmaan, jolloin olen joskus nukkunut päiviä jopa kellon ympäri, sillä ei ole ollut vain yksinkertaisesti syytä nousta.

Olen nuoruudessani käyttänyt myös hyvin paljon alkoholia, sokeria, tupakoinut, sekä syönyt paljon epäterveellistä ruokaa, jolla on erittäin addiktoiva merkitys ollut minuun myös. Olen syönyt lapsuuteni pelkkää lihaa oikeastaan, joka teki minusta huomattavasti negatiivisen ja aggressiivisen ja kärsinkin yli viiden vuoden ajan päivittäisistä vieroitusoireista, kun lopetin lihan syönnin, saatuani täydellisen astraalikokemuksen naudan elämänkaaresta ja sen jo hedelmöittymishetkellä alkavasta ja kokemasta kärsimyksestä, keskellä moottoritietä, ajaen melkein ojaan, sillä en nähnyt eteeni kuumilta kyyneleiltäni.

Olen ollut varhaisaikuisuudessani myrkyllisissä ihmissuhteissa, jopa täysin vääränlaisissa parisuhteissa, luullen niiden olevan oikeanlaisia, mutta minussa olleen pelkästään kaikki vika, tottakai. Olen ollut aikoinani addiktoitunut rakkaimpiin elämäni ihmisiin, että myös tuntenut jäätävää yksinäisyyttä ja alemmuuden tunnetta, huoneessa, joka on täynnä “ystäviä ja perhettä”, koittaen keksiä pakokeinoa pois, huulillani alaspäin kääntynyt tekohymy ja kurkussa kaktuksen pala.

Olen saanut fyysisen ja henkisen stressin seurauksena, äkillisesti neliraajahalvauksen, että myös menettänyt täydellisesti näkökykyni, josta Rakkaus, anteeksianto itselleni ja muut tänä päivänä elämäni sisältävät, ja sitä kautta myös opettamani asiat, ovat minut melko nopeasti ja kivuttomasti parantaneet. Apteekin tuotteita käytän vain viimeisenä vaihtoehtona, enkö ole katsonut uutisiakaan enää vuosiin- Silti olen aina saanut kaiken infon, jota olen mielestäni tarvinnut, ollut terve ja onnellinen myös- Mitä vähemmän noudatan yleisiä suosituksia ruuan ja terveyden suhteen, sitä paremmin myös voin.

Elämä on siunannut minua monilla opetuksilla, joista yksi suurimmasta kuitenkin on ehkä se, että olen niin sanotusti, menettänyt kaiken, jonka olen kuvitellut omistavani ja jota olen rakastanut ja elämässäni vaalinut. Tämä on kuitenkin personallisuuden (egon) harhaa, sillä emme me omista mitään muuta kuin korkeintaan ajatuksia tai tavaraa, eikä sellaista ajatusta kannata vaalia, joka ei palvele, eikä sellaista tavaraa kannata omistaa, josta ei voisi luopua, sillä silloin elämäsi hallintaoikeus on jossain muualla, kuin itsellä.

Vaikka en olekaan aina ollut pelkästään ylpeä kaikista sanoistani, teoistani ja kokemuksistani, tänä päivänä pystyn katsomaan kaikkea kokemaani ja hymyilemään leveästi, tuntien suurta kiitollisuutta jokaista päivää kohtaan, sillä ilman kokemuksiani, en seisoisi näin tukevasti omassa voimassani, jota myös iloksi ja rakkaudeksi kutsun. Tiedän varmaksi, että voimme kohdata muita vain niin syvästi, kuin olemme kohdanneet itsemme. -Siksi olenkin nauttinut niinsanotusti demonieni kanssa mässäilystä teini-ikäisestä saakka. Tästä samaisesta syystä, tuon ihmisissä pintaan paljon käsittelemättömiä asioita, joista seuraa yleensä syvää ihastusta, tai sitten pyhää vihastusta.

Suuria ratkaisuja ei voi löytää, ilman suuria ongelmia.

En ole koskaan tajunnut, miksi takerrumme elämämme ja sukumme, nimenomaan, negatiivisiin tarinoihin niin lujasti, aivan niinkuin takerrumme diagnooseihinkin paljon enemmän, kuin mahdollisuuksiin, tai vaikkapa ihmisen sieluun, persoonallisuuteen ja sen hetkiseen olemukseen, kun teemme hoitosuunnitelmia, tai kun annamme fyysisellä olemuksellamme, kenellekkään, yhtään mitään. Miksi emme vain olisi hetkessä ja keskittyisi olemaan onnellisia nyt, antaisi sydämellä, ja näin ollen loisimme uudenlaista tulevaisuutta, jokaisella henkäyksellämme.

Miksi emme vain jättäisi antamatta mitään muuta? Rajatkin ovat osa rakkautta ja on rakkautta itseään kohtaan, olla tarvittaessa myös luja ja pitää asiat, joita ei halua, elämästä ulkopuolella. Tämä tarkoittaa myös ihmisiä, jotka eivät enää resonoi uuden minun kanssa. Sattuu jättää ihmisiä ulos elämästään, mutta vielä enemmän sattuu jättää itsensä ulkopuolelle, ihan vain tavatakseen muita.

Olen usein miettinyt, että milloin oikein menimme kehityksessämme jumiin siihen umpikujaan, jossa uskoimme siihen valheeseen, että määrä voisi koskaan korvata laatua? Tai milloin annoimme muille luvan ja vastuun alkaa määrittää oman laatumme ja onnellisuutemme standardeja?

En ole aina ollut sitä mitä olen nyt, enkä onneksi ole tänään kaikkea sitä, mitä tulen joskus olemaan. Otan oppia joka päivästä, kohtaamisesta, retkestä, mokasta, keskustelusta, kirjasta, onnistumisesta, tunteista ja tapahtumista. -Sitä on mielestäni aito oppiminen, mihin koulunkin kuuluisi meitä kannustaa, eikä vain patistaa ulkoa opettelemaan.

Kiitos että olet.

Rakkaudella,