messenger

Somen siunaukset ja toiset puolet.

 

Kaikella on aina eri puolia. Meilläkin kaikilla on monia eri puolia, on etupuolia, parempia puolia, takapuolia, niitä huonompia puolia, parhaita puolia ja toisia puolia. Jopa huolissa, ja onnellisuudessa on monia eri puolia. Myös monet eri puolet voi yllättävän helposti aiheuttaa huolia tai ratkaista niitä.

 

Ootko huomannut että jengi hengaa somessa ja älypuhelimissaan melko paljon näinä päivinä…? itsekkin teen niin, mut aina välillä palaa hermo, enkä jaksa siellä olla. Joskus saan myös tunteen, että poistelempa näitä mukamas tuttuja ja kavereita täältä… ihan ilman sanomista… mistä välillä tulee huono omatunto… loukkasinkohan nyt jotain…? niimpä… vittu mitä paskaa! tuskin he edes ajattelevat oikeasti mua… ja löytävät kyllä varmasti tiensä takaisin, jos niin kuuluu olla. Joskus tosin poistelen sieltä myös ihmisiä joiden kanssa ei vaan ole enää tai oikein koskaan ollutkaan, aitoa, yhteistä svengiä, tai koska haluan etäisyyttä tai en jaksa katsella jengin päivityksiä…

 

Somessa on helppo yhdistyä samanhenkisten ihmisten kanssa, inspiroitua, lukea ja jakaa ryhmissä ja joka puolella, sitä minkä kokee tärkeäksi. Sieltä voi saada paljon tietoa asioista, joista ei välttämättä muuten tietäisi. Itse tykkään jakaa ja hakea sieltä inspiraatiota, tai viihdyttää itseäni läpän heitolla tai katsoa onko jossain hyvät bileet, jos mieleni tekee tanssia tai joku kiva tapahtuma, jos haluan mennä viihdyttämään itseäni tai jopa tutustua uusiin, samanhenkisiin ihmisiin… On myös upeaa, että voi mainostaa omia ja toisten hyviä juttuja melko helposti ja olla yhteydessä perheeseen ja ystäviin ympäri maailmaa, kuin he asuisivat naapurissa! 🙂

Yksi päivä sain ystävältäni messenger puhelun Israelista, kun hän oli ratsastamassa, sillä en siellä ollessani, kerennyt hänen arabialais orillaan ratsastamaan, joten hän halusi ottaa minut mukaansa näin… Onhan se elämä hieman ihanampaa, erilaista ja helpompaa niin ja näin kun se on! 🙂  <3 Maailma on naapurissa, tai jopa taskussa tänä päivänä.

 

On ihanaa seurata rakkaittensa elämiä ja jakaa hetkiä helposti heidän kanssaan, monelle ihmisille kerralla, ilman kaikille erikseen kertomista tai matkustamista todella paikan päälle. On myös ihanaa jakaa omaa elämää muiden kanssa, koska rakastan elämääni ja keksin joka päivä jotain hauskaa ajateltavaa tai tehtävää ja sitä on kiva jakaa, jos se vaikka saisi ajatuksia tai hymyn aikaan… rakkaudesta, uusista ajatuksista, selkeydestä tai huutonaurusta puhumattakaan…

Tosin parhaat ja paskimmat palat elämästäni eivät koskaan pääse nettiin asti, koska ne koetaan siinä niinkuin kun ne ovat, eikä kiinnostusta todellakaan ole silloin pysähtyä kuvaamaan tai klikkailemaan ja kirjoittelemaan, vaan korkeintaan meditoimaan ja aistimaan sitä aitoa elämän nannaa joka solulla. Joskus itken ja nauran niin paljon, etten edes nää eteeni tai tiedä mistä syvältä se oikein tulee…. miksi mä haluisin pysäyttää sellaisen hetken, kun tunnen olevani niin lähellä jumalaa ja niin parhaassa elossa, kuin ihminen voi mielestäni tässä elämän syöksyssä olla?!

 

Vaikka tykkään helposta elämästä, löydän kuitenkin melkein enemmän huonoja puolia tästä nyky sometuksesta kuin hyviä…

Ensinnäkin… netissä voi esittää mitä vaan. Joo, on totta, että moni ottaa omakseen idiootin tai syyttäjän roolin, mutta on siellä mahdollista myös esittää viisaampaa ja kauniimpaa kuin on, jopa guruja, rakastajia, empaatikkoja, hyviä ihmisiä tms…Monen mielestä on ihan ok levitellä huhuja ja valheita muista netissä, koska…. en tiedä miksi… ehkä se kiinnostaa, koska oma elämä ei ole mielenkiintoista tai ei hyväksy itseään niin on kiva haukkua muita…..? ehkä joillain on jäänyt perus kotikasvatus saamatta tms… en tiedä, ja suoraan sanottuna ei kiinnostaa paskaakaan. Mutta monen elämän se on varmasti osaltaan jopa pilannut…

 

Mielestäni ehkäpä kyllä pedofiilien ja eläinrääkkääjien naamat voisi siellä julkistaa, koska eläimet ja lapset ovat meistä ne ainoat viattomat ….siviiliuhri on sitten taas toinen asia… mut ei muita kyllä tarttisi mielestäni lobata, koska niinkuin varmasti tiedät, että asioilla on aina monia puolia ja on mielestäni epäreilua, selittää vaan omaa puoltansa, eikä kertoa myös rehellisesti, mikä omassa meiningissä mättää…Mielestäni ihmiset voisivat keskittyä enemmän katsomaan itseään näiden ihanien ja raivostuttavien, syytettyjen peilien kautta ja kertomaan rehellisesti omista haavoistaan, josta muutkin voisivat ottaa tälläisen terveellisen ja tässä tilanteessa, melko tervetulleen kipinän… Se olisi mielestäni kaikista kehittävintä ja järkevintä…  

 

Monesti myös kirjoittaessa, ei jaksa sepittää niin pitkästi, kuin keskustellessa voisi ja haluaisi, sillä ainakin itsellä aika ja kiinnostus rajoittaa tätä ja tosi usein ihmiset ymmärtävät toisiaan väärin, sillä pelkän tekstin takaa ei kuule toisen äänensävyä, ja painoa, eikä tunne kaikkea sitä energiaa minkä toinen juttuihinsa laittaa…  siinä on silloin myös kuulijan vastuu melko isossa roolissa. Vähän niinkuin savolaistenkin kanssa…  Yleensä ihmiset myös loukkaantuvat vitseistäni, vaikka se ei koskaan olekaan tarkoitukseni. Mielestäni maailmassa on vaan havaittavissa paljon paskaa, ja huumori keventää sitä taakkaa, koska se auttaa taas jatkamaan positiivisiin puoliin keskittymistä… 🙂 <3

 

Monesti myös kun olen todella paneutunut johonkin, halunnut sanoa jotain mielestäni tärkeää ja selventävää ja kirjoittanut pitemmän stoorin jollekin, ei se ole koskaan sinne nettiin asti päässyt, koska jotain häiriötä on juuri silloin tapahtunut… enkä yleensä koskaan jaksa kirjoittaa sitä uudelleen… sanon tällöin paskanvitut ja lähden metsään koirien kanssa kun koneet kääntyy mua vastaan, eikä palvele minua haluamallani tavalla… ja niinkuin moni läheisistäni jo tietääkin… tätä tapahtuu lähes päivittäin… Silloin lähetän terveiseni tuulelle ja toivon että ihmisen loukkaantunut ego, tunnistaa rakkaudellisen totuuden ja että me voimme kehittää ja elää suhdettamme reaalimaailmassa, jos niin on tarvis. Tai vähintäänkin toivon, että joku joka loukkaantuu muiden sanoista, tekemisistä ja tekemätt jättämisistä, keskittyisi enemmän itseensä ja omaan onneensa.

 

On ihanaa että voi saada vastauksia heti googlen ja muiden apuvälineiden kautta tai kirjoittaa toiselle minnepäin vaan, varsinkin jos on super rakkaus pöhinä päällä ja haluaa vaan kertoa toiselle, kuinka hieno ihminen hän on ja kuinka onnellinen ystävyydestämme olen tai jos on vaikka joku helvetillinen kaaos ja kaipaa juuri sitä ystävää, sitä siskoa, jonka tapasit intiassa ja, joka ymmärtää sun jokaisen motiivin ja ajatuksen, jopa joskus itseä paremmin… mutta, mitä jos se toinen ei vastaakaan… ehkä jopa päiviin..? viikkoihin? ja sitten hän avaa viestit ja siellä on joku itsemurha viestiä muistuttava itkupotku vuodatus, jota et välttämättä enää edes muista kirjoittaneesi, ja joka nyt saa ystäväsi huolestumaan ja hätäilemään?

 

Mitä jos hän yrittää tavoittaa sinua nyt huolestuneena, et vastaa, ja siellä jo maalataan hautakiveä ja piruja seinille…. Miksi kukaan haluaisi rasittaa rakkaitáan tälläisellä? Miksei voisi vaikka soittaa ja jos toinen ei vastaa, kirjoittaa sitten vaikka itselleen ja elämälleen siitä kirjeen ja vaikka polttaa sen… ? Miksi ihmiset kelaavat, että toisen tulisi olla aina tavoitettavissa, vain koska se on mahdollista? Minullakin on esim facebook lähes kokoajan päällä, vaikka en istuisikaan sen ääressä. Harkitsen sen deletoimista puhelimestani kokonaan, mutta en ole sitä vielä tehnyt, sillä mielestäni se tällä hetkellä kuitenkin antaa minulle hieman enemmän kuin ottaa…

Olen niin monta kertaa myös kuullut muilta tai tuntenut itsestäni sen ärsytyksen, kun joku ei vastaa juuri silloin kun heitä tarvitsisin tai haluaisin tavoittaa palavasti. Se tosin on avannut hyviä keskustelua rajoista, ystävyyden motiiveista ja oman egon hallinnan tarpeesta.

 

Jatkuva näytön tuijotus myös vahingoittaa pitkällä aikavälillä näkökykyä ja aivojen optimaalista toimintaa. Se stressaa näköhermoa ja voi aiheuttaa päänsärkyä ja häiritä luonnollista unirytmiä, ja alaspäin katsottaessa, niska on jatkuvasti luonnottomassa asennossa…

 

Elämme kuin orjat polvillaan, vaikka yritämme luultavasti saada täysin päinvastaista reaktiota aikaiseksi. Monille myös nykypäivänä koneella istuminen kuuluu suurena osana työhön ja jatkuva somessa hyppely vaikeuttaa keskittymistä entisestään. Jotkut myös käyttävät tärkeän ruoka hetkensä myös puhelimen äärellä, jolloin tulee syötyä huomaamattomasti, usein liian nopeasti ja jopa epäterveellisesti….

 

Siellä toisessa maailmassa, joka sieltä ruudusta löytyy, menee usein myös törkeesti aikaa ja yhteys on rehellisesti epäaito, tai vähintäänkin korvike! Keskiverto ihminen kuulemma somettaa noin 5h päivässä!!!!? Sen ajan kun käyttäisi oikeasti johonkin hyvään, niin olisi tän tekemänsä asian maailmanmestari omassa lajissaan.

 

Ollaanko me lajina ja yksilöinä niin erkaannuttu yhteydestämme itseemme ja ympäristöömme, että haemme sitä todella elektroniikasta, naamioiden sen muka ystäviksi ja syviksi/ hyviksi keskusteluiksi…? ehkä vain, koska ne vehkeetkin on energiaa, niinkuin mekin…?

 

Jatkuva netissä yhdistyminen voi helposti antaa virhekuvan hyvistä tai paljoista ystävyyssuhteista, vaikka todellisuudessa me kaipaamme toistemme ja omaa läsnäoloa, katsetta ja kosketusta. Kaikki varmasti tietävät, että vauva kuolee, jossei sitä hoida ja pidä lähellä, silittele ja tuudittele. Uskon, että meillä on aikuisena ihan sama tarve tuntea fyysistä rakkautta ja kumppanuutta muilta ihmisiltä.. Vaikka emme kuolekkaan tähän fyysisesti, niin entäpä henkisesti…?…tai tunteellisesti?

On surullista katsoa kun jengi on naama kiinni näytöissään kaupungilla tai jopa ystäviensä kanssa lounailla, menettäen joko täysin tai vähintäänkin osittain, ympärillä tapahtuvan asian, jota myös elämäksi ja kokemukseksi kutsutaan…. 

Musta on ihanaa olla hetkessä, ihmetellä elämää ja katsella mitä tapahtuu, esim metroissa ja muissa kulkuneuvoissa, lentokentillä, asemilla tai muilla mestoilla, jossa ihmismassa muuttuu ja liikkuu, tai samaan aikaan kuunnella musiikkia ja huomata kuinka eri, valitsemani taustamusiikit tekevät elämästäkin ihan taas erilaisen elokuvan…. Siksi ennen aina matkustin ulkomaille ilman puhelinta… ihan vain siksi, etten tarrautuisi liikaa muiden apuun ja jottei kukaan soittaisi ja häiritsisi hetkeäni maailman kanssa ja voisin seurata pelkästään omaa ohjaustani, jotta pääsen aina oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan ja oikeiden ihmisten seuraan…Viime reissulla minulla oli puhelin mukana, jotta vain voisin näköjään jättää sen ystävälleni Barcelonassa. Nykyään harkitsen puhelimen mukaan ottamista seuraavallenikin matkoilleni, koska kyllä se hieman helpottaa nopeaa yhteyden ottamista, jos haluaa sopia mielestään tärkeästä tapaamisesta tai jos jollekin läheiselleni tai koirilleni on tapahtunut jotain, josta minun olisi hyvä tietää heti… 

Luonnon helmassa se on lähes turha, mutta kaupungeissa se puhelin voi helpottaa huomattavasti, sillä kaikki on koko ajan menossa ja on monia kujia mistä mennä eri reittiä… samoin on myös paljon aisteja stimuloivia asioita, ja monesti olenkin huomannut kulkeneeni jonkun hajun, kauniin ihmeen tai mukaansa tempaavan musiikin perusteella, eri reittiä kuin olin sopinut aijemmin ystäväni kanssa.

Tästä tosin on kyllä aina seurannut sitten jotain muuta mukavaa… tai vähintäänkin opetus… yleensä vieläpä sellainen, joka varmasti menee perille. 

 

Mielestäni on lähes turhaa tuntea syyllisyyttä tekemistään asioista, ellei se auta optimoimaan onnellisempaan elämään… Mutta olisi hyvä vähintäänkin tiedostaa mitä tekee ja ottaa opikseen, kaikesta mitä kokee ja tekee… ja olla myös kiitollinen kun tajuaa jotain, tai  jos joku vaikka hieman tökkäsee sinua oikeaan suuntaan, koska itseään ei ole aina niin helppoa nähdä rehellisesti… Totuus sattuu vain silloin jos ja kun kun elämme täydellisessä valheessa… ja silloinkin se on tullut vain vapauttamaan meidät… joten se on loppupeleissä aina sitä aitoa ihanaa nannaa, jota minä ainakin haluan elämältäni saada. 🙂 <3 

 

Tasapaino olisi mielestäni meille kaikille se optimaalisin olotila, jolloin käyttäisimme näitä super keksintöjä, kuten internettiä, puhelimia, radioita, autoja ynnämuita, pelkästään hyödyksemme, emmekä todellisuudessa haitaksemme tai jopa meitä vastaan.

 

Tags: No tags

Comments are closed.