life

Negatiivisten tunteiden ja tapahtumien käyttö voimavarana.

Negatiivisten tunteiden ja tapahtumien käyttö voimavarana.

 

“Vittu mitä paskaa!!!”- tekee  mieleni huutaa! Tiedätkö sen tunteen kun tuntuu, ettei mikään voisi olla huonommin, itse ei voisi tehdä enempää, mutta silti se ei riitä lähes mihinkään..!! Kaikilla muilla tuntuu olevan niin vitun kivaa ja onnellista! rakkaudellista perhettä ympärillään, mielenrauhaa, nättejä juttuja ja maailma avoinna mahdollisuuksille….

 

Kun vertaat itseäsi muihin, sillä aikaa kun laskuja sylkee postiluukusta kuin lappuja seonneesta printteristä, joita ei ole varaa maksaa, mutta on silti uskottava siihen, että kaikki kulut tulevat katetuiksi , ja kun ei ole aikaa olla ystävien ja rakkaimpien kanssa, koira on teiniässä ja tuntuu suorastaan haistattelulta niiden toisen koiran kanssa harrastama, yhteinen toiminta!

Silti pitäisi pysyä positiivisena ja olla hyvänä esimerkkinä vai? … Pitäisi pysyä rennon itsevarmana ja tasapainoisena, koska jokainen varmasti tietää sen triplana tulevan häpeän ja halveksunnan, joka iskee vasten kasvoja silloin kun on heikkona hetkenä alentunut huutamaan ja haukkumaan elukkaa tai lasta, että ei se niin ainakaan tule toimimaan! 😉 <3

 

“…mutta Enhän minä tälläistä tilannut, kun tähän projektiin ryhdyin” – saatat sanoa. Tilasin pumpulia ja päivänpaistetta, sain kuraa ja kusipään!

Sattuu ja vituttaa niin armottomasti, että tekee mieli vahingoittaa jotain! Vähintään itseään… ihan kuin se sisäinen tuska, jonka nyt tämä jokin asia ylös pintaan toi, katoaisi väkivallalla…. olisi edes näennäinen syy ulkopuolella…. kuin haluaisit huutaa kehollasi koko ympäristölle tuskaasi ja pettymystäsi itseesi, ihmiskuntaan ja maailmaaan…. Niin kyllä! Vittu mitä paskaa! sanon. Varsinkin se toisiin vertailu!

 

Elämä sattuu. Mitä enemmän haluat jotain, tiedät, tunnet, rakastat, ja mitä vähemmän suljet silmiäsi tältä ympäröivältä meiningiltä, niin sitä enemmän tuntuu että sydämeen sattuu. Mitä enemmän tunnistan ohjelmointiani, sitä enemmän sattuu… Hävettää suorastaan! Olla niin tyhmä, ettei edes itse tajua itseään!

Sattuu katsoa, että me katsomme pois, sillä aikaa kun meidän vesi, karja, lapset ja lemmikit on mentaalisesti , jotkut jopa fyysisesti raiskattu! Jopa me itse heille, olemme jonkin asteisella mentaalisella tasolla tehneet niin… !!

 

Myös itsellemme silloin, kun olemme mielemme uumenissa.

Kun tunnemme epävarmuutta, pelkoa, kostonhimoa, kateutta, vihaa tai katkeruutta, eikö silloin ole juuri pahimmassa mahdollisessa vankilassa? Kuin apina häkissä, joka ei tiedä paremmasta, koska ei ole koskaan kokenut parempaa…? Ilman virikkeitä, lajitovereita, työtä ja ravintoa, se on jätetty henkisesti nääntymään häkkiinsä. “Kun se on niin kaunis ja kiva katella!! Ei se tarvitse enempää, kun ei osaa sitä kaivata…” Mitä vittua!! oikeesti!

 

Lajeja kuolee sukupuuttoon päivittäin ja ilmastonmuutos uhkaa meistä jokaista ja silti valtaosaa tuntuu kiinnostavan enemmän hattuna pitämänsä perseenreiän koristelu, raha, ja jopa julkkareiden turhamaisuuden ja mentaalisten pökäleiden pituus, kuin omien, päivittäisten valintojen tärkeys tässä projektissa, jota myös Elämäksi maaplaneetalla kutsutaan.

Maailma ei ole täällä sen enempää meitä varten kuin me sitä. Kukaan ei ole meille velkaa mitään, sen enempää kuin mekään heille. Sen mitä annat, saat takaisin, joten eikö olisikin järkevämpää antaa sitä, mitä haluaa vastaanottaa, eikä pelkästään sitä, mitä muilta saa..?!

 

Joskus kun katsoo tätä yleistä, valloillaan olevaa meininkiä, tai jää säälittelemään itseään, kun ei ole osannut tai voinut tehdä paremmin, niin ei tee monina päivinä paljoa mieli edes sängystä nousta. Joskus tuntuu, ettei täällä ole syytä edes elää, saatika hyvä olla tai edes puhua kenellekään. Usein ihmiset ymmärtävät väärin joko sanani, tai toiminta periaatteeni! Aah. Ai vittu mitä paskaa! No mitä silloin teen?

Pyrinkö parantamaan olemustani ja ulosantiani? Pyrinkö keskittymään siihen, mikä minussa saattoi saada tämän aikaan, mikä on hyvin nyt ja luotanko yhä siihen, että olen ystävien seurassa ja samanlaiset ihmiset kyllä tulevat luokseni… sellaiset, joille ei tarvitse selittää,…? sellaisia ihmisiä odotan, jotka ymmärtävät minua, valitsimpa mitkä sanat sillä hetkellä vain… Valisenko uskoa näin vai jäänkö ärsyyntyneenä valittamaan ympäristöni vajaa älyisyydestä?

Pyrinkö pitämään oman johto tähteni kirkkaana vai syytänkö muita sen pilaamisesta?

 

Sillä…, olen oppinut, että negatiiviset tapahtumat ja tunnetilat tuovat mukanaan myös erittäin suuren voiman ja tämä voima taas suuren vastuun. Voin aina joko hyväksyä tilanteen, muuttaa sen, tai lähteä menemään…. Minulla on aina vaihtoehtoja! Minun ei tarvitse jäädä ympäristön vangiksi, vaikka valtaosa meistä sitä tilaa tuntuu rakastavankin. Joskus minäkin nautin siitä kovin.

 

Ah, kuinka ihanaa, olla marttyyri ja antaa vastuu omasta elämästä muille. Kuinka mahtavaa on kun voin syyttää yhteiskuntaa eikä pelkkää yksilöä… Haloo! 🙂 <3 Vittu mitä paskaa!

 

Kun huomasin, etteivät ihmiset, mukaanlukien minä, yleisesti anna asioille realistisia raameja tai niiden ansaitsemaa arvostusta, olen alkanut tarkkailemaan itseäni ja muita vieläkin tarkemmin ja pyrin kohtaamaan muut niinkuin itse haluaisin tulla kohdatuksi; ilman tarinaa, odotuksia tai syytöksiä. Niinhän minä olen oppinut tekemään eläintenkin kanssa, kun huomasin koirahoitoloilla niin vahvasti, etteivät edes omistajat oikeasti tunne koiriansa… kuinka joku voikin antaa niin vääristyneen tarinan jostain, jonka kanssa elää päivittäin..? Päätin siis sivuuttaa aina tarinan ja kohdata eläimen ilman odotuksia, antaen sen itse kertoa tarinaansa, koska silloin se on totuudenmukaisin ja minä pääsen vähemmällä… Minun ei tarvitse kuin tarkkailla, kuunnella ja olla. Pyrin kohtaaman myös ihmiset yhtä arvokkaasti kuin nuo upeat eläimet. 

 

Jos minua ei hymyilytä tai maailma ei kiinnosta, pysyn sängyssä, ihan niin kauan kun minulla on parempi mieli. Vaikka koko päivän. Maailmassa on ihan tarpeeksi negatiivisuutta, jotta minun pitäisi sitä ympäristööni levittää, mutta annan silti kaikille tunteilleni tilaa tulla ulos. Niillä on varmasti jokin syvempi tarkoitus, kuin vain tehdä oloni kurjaksi…. 

Vaikka minuun joskus sattuu ja ahistaa, olen sentään hengissä. Minulla on valta muuttaa ajatusteni, elämäni ja päiväni suuntaa koska vain. Minun ei tarvitse enää odottaa asian väistymistä, nähdäkseni sen siunauksen… Kun paska niinsanotusti lentää tuulettimeen, voin joko suuttua, tai vetää pari syvää hengenvetoa ja katsoa tilannetta sitten ns ”uusilla silmillä”

Voin myös aina päästää tuskan ulos huutamalla metsään, (tai jopa keskellä katua, niinkuin olen monesti, ihmisten ihmetykseksi tehnyt…. vältä kuitenkin hullujen huoneelle tai putkaan laittoa) juoksemalla niin kauan kun jaksan, kirjoittamalla, keksimällä kivempaa tekemistä, meditoimalla… tai.. niinkuin yhteiskunta suosittelee; turruttamaan tuskan päihteisiin ja ihmissuhteisiin… onnellisuutta me kuitenkin kaikki etsimme, mutta miten sen toteutamme, riippuu meistä itsestämme. 

Maailma ei varmasti kaadu ilman minua ja ihmiset ympärilläni varmasti ymmärtävät, jos en halua tai kertakaikkiaan pysty heitä juuri nyt nähdä… Jos eivät, voimme aina selvittää erimielisyytemme, tai sitten vain kulkea eri suuntiin. Olen mieluummin yksin, kuin ihmisten kanssa, jotka vaativat minua käyttäytymään heidän haluamallaan tavallaan…. Siinä on kyse enemmänkin hallinnasta, kuin kumppanuudesta. Toiveet, keskustelut ja suunnitelmat ovat eri asioita kuin vaatimukset, ehdot ja odotukset.

 

Niin pyrin kasvattamaan myös lemmikkini, sekä tulevat lapseni. Enhän minä halua lapsieni tai lemmikkieni elävän vangin omaisesti, joten miksi haluaisin  elää niin itse tai nähdä rakkaimpieni tekevän niin. Täällä ei ole kellään helppoa, joten miksi toisin esim ystävilleni lisää stressiä, olemalla tyytymätön siihen mitä he ovat tai eivät ole, tai mitä heidän kanssaan saan jakaa…. Mutta… monet silti keskittyvät enemmän siihen, mitä heidän pilvilinnoistaan ja unelmistaan jäi toteutumatta, kuin mitä oikein saimme ja toteutimmekaan, vaikka se ei ehkä ollutkaan täsmällisesti sitä mitä aijemmin olimme suunnitelleet…

 

Liian monet meistä valittavat kun ruusupuskassa on piikkejä, eivätkä näe sitä kauneutta ja ihmettä, että piikki puskassa kasvaa ruusuja! <3 Vittu mitä paskaa!!! Avautukaa silmämme ja sydämemme! Nähkäämme kauneus! Se on oikeasti vain valintakysymys! 🙂 <3

 

Olen tullut muiden, mutta myös itseni hylkäämäksi elämäni aikana monesti. Useimmiten vielä samaan aikaan…. Kun olen tuntenut itseni yksinäiseksi, perheeni hylkiöksi, täydellisen epäonnistuneeksi naiseksi, rakastajaksi, tyttäreksi ja ihmiseksi…

Kun pohjimmiltani en ole tuntenut olevani tarpeeksi arvokas elämään, olen usein rakastunut silmittömästi johonkin toiseen, kuin itseeni. Useimmiten johonkin sellaiseen henkilöön tai eläimeen, joka on saanut elämäniloni takaisin kuin taikaiskusta ja saanut luottamaan siihen, että elämä kantaa ja että aitoa rakkautta on- ainakin tässä meidän suhteessa, meidän välillämme. Mikään ei voi muuttaa tätä.

Kuitenkin aina, elämä on näyttänyt myös toisen luonteensa ja nämä ihmiset ovat jättäneet minut niin sanotusti yksin tai olosuhteiden pakosta, olen joutunut luopumaan lemmikistäni!. Tai siltä se on ainakin tuntenut. Pyyteetön rakkaus on vaihtunut pyhän vihan pilkahduksiin, hylkäämisen ja täydellisen epäonnistumisen tunteisiin, itkuun ja henkiseen itseni alistamiseen…. Ryssit nyt sitten tämänkin! tottakai! Tyhmä akka! sanoo alitajuntani…. Ai vittu mitä paskaa!!! Myös tuollaisen onnellisuuden pyyteellisyys! Vittu mitä paskaa se on!!!

 

Olen kuitenkin oppinut näistä elämäni pyhistä hetkistä, jolloin tuntuu että olisi helpompi kuolla kuin kohdata omaa sisäistä mörköään, oppinut rakastamaan itseäni sillä tavalla kuin toivoin kumppanieni minua rakastavan. Olen nähnyt oman paska verhoni taa, joka peittää todellisuuden, koska olen punonut tarinoita sen ympärille, enkä vain katsele asiaa niinkuin se on… Asioilla on aina niin monta puolta kuin on osanottajaakin ja monien mielipiteet ja puolet myös vaihtelevat… joten voisi sanoa että on niin montaa osaa, kuin on osallistujaakin, vähintään kerrottuna kahdella! 😀

 

Kun on tehnyt rauhan sen asian kanssa, ettei välttämättä ole enää koskaan tervetullut perheen joulupöytään, tai että viimeisetkin luotettavina pitämäsi ystävät hylkäävät sinut, jos satut kertomaan omista tunteistasi rehellisesti, tai että upeimpana pitämäsi mies haukkuu sinua ystävineen halvaksi lutkaksi, joka tullaan aina hylkäämään, koska ei osaa käyttäytyä tai suostu miellyttämään, niin silloin ei enää kenenkään, itseen kohdistuva välinpitämöttämyys, rumat sanat ja teot yms anna maailmani kaatua.

Voin aina heilua tuulessa, mutta en enää koskaan kaadu, ennenkuin teen sen viimeisen kerran, koska tiedän, että jokainen päivä on aina parempi kuolla seisten, kuin elää potkittuna polvilleen.

 

Kun olen ollut Suomessa tai ulkomailla, ilman rahaa, majapaikkaa, tuttuja juttuja tai suunnitelmaa, olen ottanut sen hauskana seikkailuna, ennemmin kuin jättänyt menemättä tai halvaannuttanut itseäni epäilyksillä. Olen todistanut monia kertoja sen, kuinka ihmeitä tapahtuu ja kuinka maailma pitää huolta lapsistaan, kunhan keskittyy kuntelemaan omaa johdatustaan ja siihen, mitä haluaisi tapahtuvan, kuin siihen mitä on tai mikä puuttuu…

Kun sähkölaitteeni eivät useinkaan toimi, kone kaatuu kriittisellä hetkellä ja navigaattori ohjaa umpikujaan taukoamatta, olen joutunut väkisinkin kuuntelemaan omaa sisäistä ohjaustani… olen myös “joutunut” kiireen keskellä pysähtymään päiviksi, sillä auto ei toimi, lumi on saartanut minut, ei ole senttiäkään rahaa, eikä puhelin toimi, että voisi soittaa edes apua, tai päpättää aiheesta jollekin.. silloinkin olen keskittynyt ratkaisuihin ongelmien sijaan… olen pyrkinyt nousemaan sen yläpuolelle ja tutkailemaan…. jos minä olen maailmani napa, luoja ja kokija, eikö olisi viisasta siis tehdä niinkuin tuntuu hyvälle, eikä jäädä ajatusten valtaan, jos ne eivät tunnu hyviltä..?

 

Kaikenlaiset epätoivoiset tilanteet ja ihmisten tuntemukset, siitä että on pakko olla jotain parempaa kuin tämä tällä hetkellä valloillaan oleva tai minä olen, tuovat aina suuria siunauksia ja ainutlaatuisen voima asetelman, jolla voi halutessaan muuttaa kaiken päälaelleen.

 

Sydämeeni sattuu varmasti kuolemaani asti ihmisten itsekkyys ja henkinen kylmyys, ja minun mielestäni väärien asioiden arvostaminen, sokeus omille virheille ja toisten elävien olentojen arvolle, mutta se ei enää koskaan saa minuun sellaista otetta, jonka se vielä muutama vuosi sitten sai…. Nykyään pyrin katsomaan asioita paljon enemmän objektiivisesti, kuin henkilökohtaisesti, eläen silti sydänlähtöisesti.

 

Olen myös parantunut riippuvuudestani muihin. – Olen ihmisten kanssa vain pelkästä nautinnosta. En enää tunne tarvitsevani heitä, pitämään omaa elämääni kasassa, mutta sen sijaan haluan jakaa hetkiäni heidän kanssaan. Haluan rakentaa kestävämpää maailmaa heidän kanssaan. Haluan iloita ja tanssia heidän kanssaan. Haluan voida kertoa ja kysyä suoraan arkoja asioita, ilman että minua pilkataan.

 

Sanotaan että olet vastuussa elämästäsi, tunteistasi ja sinulle tapahtuvista asioista, mutta tälläinen harhamainen kuva, jossa ihmistä lähes Jumalaan rinnastetaan, voi pahimmassa tapauksessa saada aikaan ihmisen, joka suhtautuu ylimielisesti muihin, välttäen vastuuta omasta toiminnastaan muita kohtaan, koska kaikkihan ovat vastuussa omista tunteistaan ja vastaanottamisestaan. Kyllä, uskon että näin on, mutta uskon myös, että meidän vastuullamme on antaa parasta mahdollista, sillä hetkellä saatavilla olevaa versiota itsestämme. Mitä se sitten onkaan, riippuu varmasti tilanteesta ja yksilöstä, mutta jos pyrkii parhaimpaansa, se riittää. Aina! <3

 

Ainut mitä minä voin oikeasti tehdä, on joko luovuttaa paineen alla, muokkautua muottiin, johon minut halutaan hiljaa istumaan, tai voin keskittyä siihen, etten anna ympäröivän paskan tukehduttaa itseäni tai anna sammuttaa ainoaa liekkiäni, eli iloani, totuuttani ja rakkauttani.

 

Voin ottaa jokaisesta ns negatiivisesta asiasta tai hallinnan tarpeessa olevasta ihmisestä opikseni. Voin olla ottamatta muiden asioita liian henkilökohtaisesti, koska en oikeasti voi vaikuttaa kaikkeen mitä tapahtuu, mutta voin valita miten suhtaudun kaikkiin asioihin. Voin aina koittaa nähdä toisen motiivit tai vain yksinkertaisesti antaa olla.

 

En usko että elämässä ja rakkaudessa oikeasti olisi kyse hallinnasta vaan vapaudesta. Jos minä rakastan sinua, haluan että teet itsesi onnelliseksi, vaikka se ei sisältäisikään minua. Kärsin mieluummin itse siitä, ettet halua minua, kuin että sinä  kärsit sitä, että minä haluan sinut…!

 

Haluan että rakkaani ovat onnellisia, sillä niinkuin yksi kynttilä, ilokin voi sytyttää muita eloon, ja se jos mikä, on kaiken rakkauden ja kärsimyksen arvoista. Aina ja Ikuisesti.

Sanotaan että pitäisi keskittyä positiivisiin puoliin. Niin kyllä, niin pitäisikin, koska uskon että jokaisesta asiasta voi löytyä jotain hyvää ja ihan jo vain siksi, että hyvä lisää hyvää.

 

Ja kyllä, on totta että pitäisi pitää eka huoli itsestä, omasta hyvinvoinnista ja sitä kautta muista. Mutta useimmat meistä ovat tajunneet sen aivan väärin ja on menty niin sanotusti perse edellä puuhun. Ahmitaan liikaa, vaan koska voidaan.

 

“Miten käsi voisi koskaan nousta rukoukseen, jos se on täynnä kultaa? Miten suu voisi kauniisti laulaa, jos se on täynnä ruokaa..”? Uskon että kipu on tarpeellista, ilman sitä emme huomaisi vaaroja, kuten sitä, että käsi palaa hellalla huomaamatta, mutta myös siksi, että se auttaa meitä muuttumaan ja muutos on ainut minkä uskon olevan elämässä muuttumatonta.

 

Kipu on myös ainut asia, joka todistaa meille, että kipu on itse valittua. Kun sattuu tarpeeksi, ihminen vaihtaa suuntaa johonkin enemmän ravitsevaan, koska ei vaan kestä tai halua enää… 🙂

Ai vittu mitä paskaa!! sanon. Toivottavasti saavutamme kollektiivisesti maailman, jossa voimme kaikki oppia positiivisen kautta…. Niin voimmekin, mutta meidän on otettava vastuu ja tehtävä se. Harrastettava siis itse esimerkillistä toimintaa. aaa…. ai vittu mitä paskaa! eikö tänne saisi hyvinkäyttäytyvää henkilökuntaa… 😉 <3 😀 hahaha. Tiedän, ei oo helppoa, mutta niin kauniista ja tarpeellista katsoa itseä ja ottaa vastuu, olla se muutos ja pysyä rakkaudessa, vaikka kävisi mitä! <3 

 

Olen päättänyt etten anna minkään maailman kovuuden kivettää sydäntäni, vaan aijon olla mieleltäni avoin ja sydämeltäni lämmin, rakkauden soturi. Aijon valita rakkauden joka päivä, ja aijon seistä sen takana, edessä ja sivulla, vahvana. Haistatan paskanvitut kaikelle negalle ja käytän sitä vain ponnahduslautana hyvään, enkä enää itseni pahoinpitelyyn…

 

Hyvää sunnuntai päivää. Muista hengittää syvään ja rakastaa itseäsi. 😉 <3 Namaste.

 

P.S en enää muista miten näitä blogi juttuja tehtiin helpompi lukuisiksi ja laitettiin kuvia väliin, ärsyttävää paskaa ihmiselle joka haluaisi aikaansaada hyvää jälkeä, mutta käytän tätäkin asiaa siihen, etten arvostele itseäni tekemisieni tai luomuksieni kautta.

 

Olen vain ihminen, nyt lähden metsään koirien kanssa ja sitten halaamaan parasta ystävääni pitkästä aikaa. Vain koska voin ja sanon paskanvitut täydellisyyden tavoittelulle.

Jos tykkäät, kiva, jos et, kiva sekin. Teeppä itte sitten paremmin… 😉 <3

Comments are closed.